”Tajusin, että kaikki ei puutu, jotain on vielä jäljelle”: Perustaitotreeni kuntoutuksen tukena

PONNU-perustaitovalmennuksen asiakas Abi suosittelee koulutusta lämpimästi muillekin.

Abi (31) saapui Suomeen kotimaastaan Afganistanista kaksitoista vuotta sitten. Hänen maaseudulla sijaitsevassa synnyinkylässään koulunkäynti ei kuulunut lasten normaaliin arkeen. Minä ei asunut kaupungissa, kouluun olisi ollut kymmenien kilometrien matka ja sinne olisi pitänyt kävellä. Myöskään meidän perheen talous ei mahdollista koulunkäynti”, Abi kertoo Afganistanin maaseudun arjesta.

Nuoren miehen ensimmäisenä koulukokemus oli suomen kielen kurssi vastaanottokeskuksessa Oulussa. Hänelle suomen kieli tuntui heti alkuun helpommalta kuin oma äidinkieli: ”Arabian kieltä luetaan ”takaperin”, oikealta vasemmalle, mutta lukusuunnan kääntäminen toiseen suuntaan ei ollut ongelma. Oli kiva kun heti pysty lukemaan, vaikka ei ymmärtänytkään mitä luki. Se toi toivoa, että pystyy oppia.”

Kannustavat opettajat ja yhteenkuuluvuuden tunne kanssaopiskelijoiden kanssa tasoittivat osaltaan tietä uuden kielen opiskelun pariin. ”Tulin tosi iloinen, kun opettajat todella halusi, että me oppia kieltä. Se auttoi hurjan paljon. Heti ensimmäisenä koulupäivänä opettaja sanoi ”hyvä”, vaikka ei vielä osattu mitään. Ja sit kaikki muutkin ryhmässä oli ulkomaalaisia. Musta tuntui, että mut hyväksyttiin joukkoon.”

Onnettomuus ei kysy aikaa eikä paikkaa

Sittemmin Abi jatkoi opiskelua viheralalla keskittäen samalla kaiken koulunpenkiltä jäljelle jäävän energiansa työnhakuun. 146 jätettyä työhakemusta myöhemmin hän sai kauan odotetun kutsun työhaastatteluun rakennusalan yritykseen. Työt alkoivat jo seuraavana päivänä ja opinnot viheralalla jäivät hyllylle. ”Olin tosi innoissaan, pidin tosi paljon työstä rakennusalalla.”

Abi ehti työskentelemään ensimmäisessä ”oikeassa” työpaikassaan kolmen kuukauden ajan, kunnes eräänä työpäivänä häntä vastaan tuli täyspysähdys. ”Se sattui kesällä. Kun heräsin seuraavan kerran, olin Töölön sairaalassa ja ikkunasta näkyi paljon lunta. En muistanut yhtään, mitä oli tapahtunut. Sitten sanottiin, sulle tuli aivoverenvuoto”, Abi kertoo onnettomuudesta, joka sinkosi hänen elämänsä uudelle kurssille.

Pitkä kuntoutuspolku lähti liikkeelle siitä, että ylös sängystä noustiin nosturia käyttäen ja vessassa käytiin hoitajan avustamana. Nyt, kahdeksan vuotta myöhemmin, Abilla on takanaan kaksi isoa kuntouttavaa leikkausta – muistona niistä jäi kolme päänsisäistä rautapaikkaa. Vasen puoli Abin kehosta toimii edelleen heikosti ja hänellä on ongelmia näkökykynsä kanssa.

Fyysiset rajoitteet ovat tuoneet miehen elämään oman haasteensa. Tällä hetkellä Abi työskentelee Live Palveluiden kuntouttavan työtoiminnan pajalla. Kun hän sai pajan puitteissa mahdollisuuden lähteä kertailemaan perustaitojaan kahden viikon mittaiselle valmennusjaksolle, mies tarttui mahdollisuuteen välittömästi.

”Abi, sinäkin pärjäät myös”

Perustaitovalmennusjaksolla harjoiteltiin arkea helpottavia digi-, numero-, luku- ja kirjoitustaitoja. Abi nautti tilaisuudesta ”päästä käyttämään päätänsä” ja muistelemaan opiskeluajoilta tuttuja harjoituksia. Aiemmat kokemukset vastaavasta työskentelystä olivat kuntoutusjaksolta neuropsykologin vastaanotolla.

”Viimeiseen kahdeksaan vuoteen en ole tehnyt mitään koulujuttuja. Valmennuksen aikana huomasin, että muistankin vielä jotain. Tajusin, että okei, koulu on edelleen samanlaista ja myös minä olen samanlainen. Kaikki ei puutu täällä, jotain jäi jäljelle”, Abi sanoo ja viittaa päähänsä naurahtaen.

Valmennuspäivät pysyivät sopivan mittaisina miehen nykyiseen keskittymisvalmiuteen nähden: tapaturman jälkeen Abilla on ollut vaikeuksia lukea ja kirjoittaa pitkiä aikoja kerralla. Pelimuotoiset harjoitukset inspiroivat osaltaan oppimaan. ”Voin kyllä suositella valmennusta muillekin, tästä oli hyötyä varsinkin muistille”, Abi kannustaa perustaitojen opiskeluun.

Abin tulevaisuuden toiveissa siintelee työ kauppiaana omassa tutussa lähikaupassa. Hänelle tärkeää olisi, että työ ottaisi huomioon hänen toimintakykynsä rajoitteet.

”Kun vertaa omaa tilannetta Afganistanissa oleviin vammautuneisiin, mulla menee omasta mielestä tosi hyvin. Uutisissa kuulee joka päivä, et siellä on miljoona vammautunut ihminen. Nekin pärjää siellä. Silloin sanon itselle: Abi, sinäkin pärjäät myös”, mies kertoo asennoitumisestaan tulevaisuuteen.

Teksti ja kuva: Elina Räihä, Valo-Valmennusyhdistys

Edellinen artikkeli
”Tärkeämpää on se, miten opiskelee kuin mitä opiskelee”
Valikko