”Wau” tuo parhaat puolet esiin: Kannustamalla uusi oppi haltuun

Minkälainen on hyvä opettaja? Sellainen, jonka antaa tilaa, huomioi oppilaidensa erityistarpeita, on rauhallinen sekä kannustava ja välittää aidosti oppilaistaan. Tätä mieltä ovat ainakin viime syksyiseen PONNU-perustaitovalmennukseen osallistuneet Live Palveluiden kuntouttavan työpajatoiminnan asiakkaat Fatima (43), Ulle (58) ja Nemo (60).

Somaliasta 16-vuotiaana Suomeen saapunut Fatima on käynyt peruskoulunsa Suomessa. Tämän jälkeen hän opiskeli ensin kaupan alaa. Fatima vaihtoi pian sosiaalialalle, koska hän tunsi halua auttaa ihmisiä. Aluksi lähihoitajan opinnot tuntuivatkin hyvin mielenkiintoiselta, mutta ne jäivät yllättäen kesken vakavan sairastumisen vuoksi nuoren naisen ollessa 20-vuotias.

Sairastumisen myötä pitkäaikaisesta keskittymisestä, kirjoittamisesta ja asioiden muistamisesta on tullut Fatimalle haastavaa. Kuntoutusjakson jälkeen nelituntiset työskentelyjaksot kuntouttavalla työpajalla neljänä päivänä viikossa ovatkin tuntuneet sopivalta suhteessa jaksamiseen. Myös perustaitoja Fatima harjoittelee mielellään lyhyissä jaksoissa työpajapäivien lomassa.

”Mua helposti väsyttää paljon; aivot ei kestä suuria määriä uutta tietoa yhdellä kerralla. Matikka ja digipuoli oli mulle vaikeita, mut oli kiva tutustua niihin uudestaan. Kouluvuosien jälkeen ei ole tullut niitä treenailtua”, Fatima kertoo kokemuksistaan PONNU-valmennuksessa.

Kielikylpyjä piirrettyjä katselemalla

Ryhmämuotoisessa PONNU-perustaitovalmennuksessa luku-, kirjoitus-, numero- ja digitaitoja treenattiin kahden viikon ajan osana kuntouttavan työpajatoiminnan arkea. Valmennuspäivät toivat mukavaa vaihtelua Liven printti- ja postituspalveluiden työpajassa työskentelevien kuntoutujien arkeen. Tätä mieltä on ainakin viis vuotta sitten Bulgariasta Suomeen perheineen kotoutunut Ulle.

Mies muutti maahan taatakseen kahdelle pojalleen mahdollisimman korkeatasoisen koulutuksen. Ullen IT-alalla opiskelevat ja töitä tekevät pojat puhuvat viittä eri kieltä. Poikien kielitaidon pohjalta tehtiin arvio sopivasta asuinmaasta, jotta uuden elämän alku sujuisi mahdollisimman sujuvasti.

Ullen mielestä suomalaiset eivät puhu paljon, mutta asiaa: he keräävät mieheltä kiitosta rohkaisevasta asenteestaan kielen opiskelua kohtaan. ”Jotta voi oppia, tarvii kannustusta.  Tykkään paljon suomalainen koska minä en puhu hyvin, mutta kaikki suomalainen sanoo silti: wau sinä puhu hyvin. Ei naurua. Kun he sanoo näin, niin sitten oppii paljon nopeasti. Bulgariassa ei kannusteta samalla tavalla”, Ulle kuvailee.

Ulle kaipaisi kuitenkin lisää mahdollisuuksia suomen kielen harjoittelulle. Hän kokee, että ammattiopinnot voi aloittaa vasta, kun kielitaito on kunnossa. Ullelle toimivaksi opiskelumetodiksi on muodostunut suomalaisten piirrettyjen katsominen. ”Jos haluaa oppia nopeasti suomen kieli, tarvitsee suomalainen ystävä. Lauantaisin me juodaan espresso kahvilassa kahden ystävän kanssa ja opetellaan samalla suomen kieltä,” Ulle kertoo toisesta hyväksi havaitsemastaan harjoittelumuodosta.

Oppimisen kipinä kaipaa aktiivista ylläpitoa

Nemo saapui Suomeen kaksikymmentäkaksi vuotta sitten Somaliasta pakoon kotimaansa sisällissotaa. Hän on tottunut tekemään työtä ompelijana ja siivoojan tehtävissä. Käsien hermokipuja aiheuttava sairaus kuljetti naisen kuntouttavalle työpajalla ja nelituntisiin työpäiviin: lyhyempien päivien aikana kädet eivät rasitu liian kovasti.

Käytännönläheinen opiskelu PONNU-valmennuksessa tarjosi Nemolle mahdollisuuden päästä harjoittelemaan tietokoneen käyttöä. Nemo piti kovasti ryhmän asiantuntevasta ja iloisesta valmentajasta, jonka valmennus sytyttikin hänessä kipinän oppia lisää. ”Jos riittävän edullinen kone löytyy, minä ostan sen, että voin jatkaa harjoittelua. Myös kotona luen kurssilta saadut paperit, että asiat pysyisi edes vähän muistissa”, Nemo kertoo oppimisstrategioistaan.

Neljän vuoden kuluttua Nemo aloittaa eläkepäivät, jolloin aikaa harjoittelulle löytyy entistä enemmän. Inspiroivaa ja aktiivista tukea tullaan kuitenkin kaipaamaan jatkossakin oppimisen kipinän ylläpitämiseksi.

Kaikki haastatellut eivät esiinny jutussa omilla nimillään.

Teksti: Elina Räihä, Valo-Valmennusyhdistys

Edellinen artikkeli
Perustaitoja arjen aivojumpalla
Seuraava artikkeli
”Mulle kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa”: Lukivaikeus voi korostaa taiteellista lahjakkuutta
Valikko