”Välillä on vaikea puhua, muodostaa sanoja päässä – suusta saattaa yllättäen tulla jotain ihan outoa. Joskus kans unohtelen sanoja ja naureskelen sille itsekseni. Toisinaan myös kuulen ihmisiä ihan väärin”, Emma, 24, kertoo koomisista tilanteista, joita lukivaikeus on tuonut hänen elämäänsä.
Emma sai diagnoosin lievästä lukihäiriöstä muutama vuosi sitten. Hänestä oli helpottavaa saada virallinen vastaus välillä arjessa eteen tuleviin haasteellisiin tilanteisiin, joissa lukemisen ja kirjoittamisen häiriöllä oli ollut osansa. Diagnoosi oli Emmalle jo entuudestaan tuttu äidin kautta. ”Oon aina omalla tavallaan tiennyt, et joku saman tyyppinen vaikeus saattaa olla itselläkin. Äiti kans kirjottaa sanoja väärin, ei tiedä yhdyssanoja ja puhuu ihan höpöjä”, Emma kuittaa naurahtaen.
Haasteet lukemisen ja kirjoittamisen kanssa tulivat vastaan jo peruskoulussa. ”Äidinkieli oli mulle aina vähän vaikeeta, en tiennyt mihin mikäkin välimerkki kuuluu. Sit lukeminen on hidasta ja takeltelee, kun rivit hyppii silmissä. En vielä nykyäänkään yhtään tykkää lukee ääneen.”
Myös luetun ymmärtäminen tuotti naiselle kouluaikoina omat ongelmansa. Vaikka Emma kävi koealueen monta kertaa läpi, ei hän silti välttämättä ymmärtänyt lukemansa tekstin merkitystä. Tämä tarkoitti sitä, että luetut asiat eivät myöskään tahtoneet pysyä mielessään eikä kokeisiin valmistautuminen inspiroinut. ”Yleensä se tuppasi menemään niin, että en mä niihin kokeisiin sitten lukenut. Menin sillä tiedolla, minkä muistin tunneilta. En oo koskaan ollut hyvä pänttäämään”, Emma muistelee.
Fokusta rentoudella ja rauhallisilla ympäristöillä
Peruskoulussa taiteellisesti lahjakas Emma keskittyikin panostamaan aineisiin, joista hän nautti ja joissa hän oli hyvä. Luovat aineet kuten kuvaamataito ja musiikki olivat koulussa hänen suosikkejaan. ”Oon aina tykännyt piirtämisestä. Mulle kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Niihin samaistuu paremmin ja niitä on helpompi ymmärtää”, nuori nainen pohtii vahvuuksiaan.
Tänä päivänä Emma kokee, että lukivaikeus ei lopulta vaikuta kovinkaan paljon hänen arkeensa. Leipuri-kondiittorin opinnot suorittanut nainen työskentelee parhaillaan työkokeilujaksolla sympaattisessa pienessä kahvilassa Tampereen keskustassa. Siellä hän pääsee hyödyntämään luovuuttaan päivittäin.
”Tuotteiden koristeluhommissa hyötyy siitä, et on enemmän motoriikkaa kädessä. Kyllä siinä on hienomotoriikka kehittynyt, kun on elämänsä piirrellyt”, Emma toteaa.
Emma keskittyykin mieluummin lukivaikeuden mukanaan tuomiin hyötypuoliin. Entä mitkä muut keinot sitten helpottavat tilanteita, joissa lukivaikeus arjessa näyttäytyy?
”Ehkä se, että yrittää vaan olla mahdollisimman rennosti sen puheen kanssa. Kuunnellessa pyytää kaveria toistamaan, jos ei ymmärtänyt. Ja sit hakeutuu sellaisiin paikkoihin juttelemaan, missä ei oo kauheesti hälinää. Meluisissa paikoissa mun on vaikee ymmärtää ja keskittyminen herpaantuu. Muuten koen kyllä, että oon hyvä kuuntelemaan muita.”
Pilkut paikoilleen kiireettömällä treenillä
Elintarvikealan perusopintojen jälkeen Emma on seilaillut siellä täällä etsien omaa juttuaan. Takana on kokeiluja niin vartijan ja siivoojan hommissa kuin sosiaalialallakin. Valo-Valmennusyhdistyksen Sote-työpajan ohjaaja otti hänestä koppia ja ehdotti naiselle urakokeiluja täydentävää koulutusjaksoa PONNU-perustaitovalmennuksessa. ”Taru kertoi, että siellä autetaan kirjoittamisen sun muun kielenhuollon kanssa. Olin heti sillai että totta kai, haluan oppia kirjottamaan uusiksi.”
Valmennuksesta Emma sai kaipaamaansa kiireetöntä treeniä yhdyssanojen sekä pilkkujen ja muiden välimerkkien opetteluun. Samalla harjoiteltiin eri tyyppisten tekstien kirjoittamista. Treenilistalla oli esimerkiksi CV:n hiomista hauskojen vastakohtaharjoitusten avulla.
Valmennuksessa oli joitakin peruskoulusta tuttuja piirteitä, mutta myös jotakin aivan erilaista. Emman mielestä PONNU-valmennuksessa oli rennompaa kuin koulun äikäntunneilla. ”Siellä sai harjoitella juttuja ihan omassa tahdissaan. Sit tehtiin myös luovan kirjoituksen tehtäviä, missä pääsi vapaasti ilmaisemaan itseään. Se oli kivaa vastapainoa pilkun viilaamiselle. Suosittelisin kyllä – mun siskokin kävi treenailemassa matikkaa PONNU-valmennuksessa.”
Teksti: Elina Räihä, Valo-Valmennusyhdistys